Siirry pääsisältöön

Ohjaajavanhuksen ja kuuliaisuusveljen välinen suhde, osa 3

Athosvuoren Simonopetran luostarin igumeni Emilianos

VANHUKSEN JA KUULIAISUUSVELJEN VÄLINEN SUHDE

Osa 3

Käsitelkäämme nyt joitain yksinkertaisia piirteitä, joita ilman ei Pyhä Henki, ei vanhuksen ajattelutapa eikä kuuliaisuusveljen vanhusta jäljittelevä elämäntapa voi vaalia munkin persoonallisuutta. Nämä kaikki kuuluvat veljestön ykseyteen, mutta niitä on syytä käsitellä erikseen.

Ensimmäinen on ilomme Herran edessä. Ilo ilmaisee kiitollisuuttamme Jumalaa kohtaan, koska kuka ihminen voisi sanoa, ettei ole jatkuvasti Jumalan silmien edessä ja huku hänen suomiinsa lahjoihin? Kun siis en iloitse, se tarkoittaa että olen kiittämätön Jumalaa kohtaan. Ilo on ravintoa ja maaperän lannoitetta, joka auttaa siementä itämään ja kasvamaan. Jos sitä ei ole, tulee vain rikkaruohoja. Ilon meiltä ottavat pois ideologiamme, meidän omat tulevaisuudennäkymme, meidän sekaantumisemme asioihin jotka eivät meille kuulu, meidän suhteemme järkkyminen vanhuksen kanssa. Myös himomme vievät ilon pois. Joku voi kuitenkin olla himollinen ihminen, mutta hän on asettanut himonsa Jumalan eteen. Silloin hän ei ole surullinen, vaan toiveikas: ylipäätään voisi sanoa, että ilo lähtee pois elämästämme, kun oma egomme astuu esiin.

Ilon puute on ihmiselle kärsimystä: se on oman itsensä tietoista sulkemista, ja mitä tahansa silloin yrittää tehdäkin, ei se onnistu. Ensin hänen tulee puhdistaa peltonsa, nähdä mikä häntä estää olemasta iloinen. Sen jälkeen hänen tulee pyrkiä tekemään itsensä iloiseksi, ja sen jälkeen Jumalan rauha ottaa ilon sijan. Niin ihminen voi säilyttää suhteensa Jumalaan ja ohjaajavanhukseen sekä elää todellista elämää. Vaikka olisin hyvä, uskollinen, täydellinen ja pyhä, tai vaikka opettaja, mutta jos jo minulla ei ole iloa, en ole mitään. Hänelle voidaan sanoa: ”Lääkäri, paranna ensin itsesi ja luovuta sitten itsesi Jumalalle.” Jumala ei voi mennä sisään ilottomaan sydämeen, Hän ei voi löytää kosketuspintaa, koska Hän on rauha ja ilon täyteys. Vain samankaltaiset voivat yhdistyä, ja siksi vain iloinen sielu voi yhdistyä Jumalan kanssa. Vanhus ei voi tehdä mitään ilottomalle munkille – hänen kätensä ovat täysin sidotut. Jos joku kuvittelee, että on lähellä Kristuksen vaatimusten täydellisyyden mittaa, mutta ei ole iloinen, voi hän ymmärtää että on täysin eksyksissä. Ilo on kaiken kriteeri ja lämpömittari.

Ilo on niin ulkoista kuin sisäistäkin. Joka tapauksessa se on välttämätön perusedellytys, koska ilon puuttuminen saa ihmisen tulkitsemaan asioita eri tavalla ja vääristelemään niitä. Jos heität puhtaaseen veteen tipan natriumhappoa, se muuttaa heti olemustaan. Samalla tavalla myös yksi tippa katkeruutta, huolehtimista tai surua muuttaa koko ihmisen ilmapiirin, se häätää Jumalan kauas.

Mutta myös veljestössä tulee olla iloa, koska se on niin henkilökohtaisen kuin veljestönkin elämän elementti. En voi olla iloinen, jos kellään vierelläni olevista ei ole taipumusta iloon tai iloista ilmapiiriä, mutta minulle ei myöskään ole mitään hyötyä siitä, jos en saa tätä iloa veljestöltä. Vain silloin, kun saan ilon veljestöltä, minulla voi olla kommunikaatiota vanhuksen kanssa ja silloin voin imeä Jumalan sisääni, koska Jumala on elämä, joka on ihmisen sisällä, mutta myös elämä, jonka ihmiset välittävät toisille.

Kuuliaisuusveli, joka näkee vanhuksen jumaloittavana välineenä tai mallina, jonka kautta Jumala välittää itsensä muille, hän voi omaksua sisäänsä niin paljon Jumalaa, ettei vanhus koskaan olisi voinut tätä kuvitellakaan. Vanhus ei tietenkään voi olla putki, jonka kautta Jumala vain kulkee ja välittää itsensä muille. Jumala kulkee hänen koko olemuksensa kautta, hänen henkensä kautta, hänen sielunsa ja sydämensä kautta, hänen keuhkojensa kautta. Tietyllä tavalla kun Jumala välittää itsensä muille, Hän välittää muille myös vanhuksen olemuksen. 

Jotta kuuliaisuusveli voisi lisäksi odottaa saavuttavansa Jumalan vanhuksensa kautta, tarvitaan toista elementtiä: valppautta. Valppaus on tämän ajan petollisesta ja maailmallisesta elämästä hyppäämistä todelliseen elämään. Teki munkki mitä päätöksiä hyvänsä, ilman valppautta hän vain huijaa itseään. Valppaus – ensisijaisesti mielen mutta myös sydämen valppaus – ylentää ihmisen maan tomusta. Kuten se, joka kävelee mutaisella hiekkatiellä, tulee täyteen mutaa ja muuttuu ihan saviseksi, mutta hevosella ratsastava pysyy puhtaana eikä kärsi tätä muutosta, samaa tapahtuu myös sille, joka on valpas: hän on korkealla ja kulkee ylhäällä.

Valppaus tarkoittaa huolettomuutta kaikkien asioiden suhteen. Minua ei kiinnosta tämä tai tuo, minua ei kiinnosta milloin yksi lähtee, miksi toinen itki eilen, miksi kolmas ei hymyillyt… Tarvitaan täydellistä kaikkien asioiden huomiotta jättämistä, tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä. Pienikin kiinnostus asioisihin saa minut heti tuntemaan itseni lihalliseksi, kävelen mudassa. Välinpitämättömyyttä ei tarvita vain ajatusten, vaan myös toiminnan ja käytännön tasolla. Näet esimerkiksi kahden vierailijan tulevan luostariin ja pohdiskelet: ”Keitähän nämä sisään tulleet ovat?” Mitä se sinua kiinnostaa? Oletko portinvartija? Tämä yksinkertainen ajatus riittää vetämään sinut takaisin kävelytielle, kävelevään elämään. Jos tuo kävelytie on asfaltilla päällystetty, et ole vielä ihan hukassa, mutta jos se on hiekkatie, sinäkin täytyt hiekalla ja lisäksi hajotat pääsi.

Tarvitaan siis valppautta, joka tarvitsee ensimmäiseksi huolettomuutta ja toistaiseksi maanpakolaisuutta (suom. huom.: luostarihyve, joka tarkoittaa etääntymistä omasta kotiseudusta, suvusta ja ystävistä). Sinun täytyy tuntea kaikella varmuudella olevasi muukalainen. Kukaan kanssasi olevista ihmisistä ei ole sukulaisesi. Kenenkään ajatukset eivät kiinnosta sinua. Ainoa asia, joka sinua kiinnostaa, on Jumalasi, Jumala, joka ilmaisee itsensä veljestön kautta. Jos sinua kiinnostaa se, että toinenkin eläisi samalla tavalla kuin sinä, tai että muutkin rakastaisivat vanhusta, jos sinua kiinnostaa joku tietty henkilö ja haluat auttaa häntä, jos sinulla on joku erityinen ystävyyssuhde, jos sinulla on taipumuksena tavata kerta toisensa jälkeen tiettyä ihmistä, jos aina malttamattomana mietit: ”Mitäköhän tapahtui? Tulikohan tuo? Miten hän voi?”, jumalasi on silloin tuo toinen henkilö. Siitä hetkestä alkaen, kun kiinnostus toista ihmistä kohtaan astuu sisääsi, kun olet tuttavallinen toisen ihmisen, jonkun idean, jonkin määränpään tai jonkin mielihalun kanssa – siitä hetkestä alkaen olet Jumalalle vieras, elämääsi astuu epänormaaliuden elementti, koska nämä asiat eivät ole yhteensopivia. Et voi enää elää elämääsi luonnollisesti. Vain yksi rakkauden kohde, yksi ajatus, yksi toive, yksi uni riittää: kuinka paljon sitten yksi vertailu tai vastakkainasettelu muiden elämän ja luostarin tavoitteiden välillä. 

Tietysti on aivan eri asia, mitä kukin toimija tekee omalla toimialallaan – mitä portinvartija tekee portilla, mitä kokki tekee keittiössä, luostarin taloudenhoitaja omissa velvollisuuksissaan. Mutta minulle nämä asiat eivät kuulu. Voin tehdä asioita, kun olen niistä täysin vieraantunut. Esimerkiksi näen kiven luostarin pihan keskellä. Voin ottaa sen ja heittää sen menemään niin kauan kuin tämä kivi ei ole minulle sitoutumisen kohde, niin kauan kuin en ala moittia veljiä, joiden tehtävänä oli lakaista piha mutta jotka eivät olleet sitä ottaneet. Jos teen näin, minäkin sitoudun tuohon kiveen ja kaikkiin pihan kiviin. Minun täytyy olla täysin kiinnittymätön mihinkään, vailla uteliaisuutta, kaikkien tilanteiden yläpuolella. Siitä hetkestä alkaen kun alan kysyä jotain tai keskustella jostian asiasta, olen Jumalan edessä huijari, vaikka kuinka olisin skeemamunkki. Lankean enkelielämästä ja minusta tulee maan tomun ihminen. Vain se, joka pysyy hengen korkeuksissa, voi sanoa olevansa valpas. 

Valppaus on väline, joka puhdistaa ja poistaa ihmisen halut ja mieliteot. Ihmisen intosielu ja järkisielu (suom. huom.: kaksi ylempää sielunosaa) eivät voi muulla tavalla puhdistua, tai edes himosielu (suom. huom.: alin sielunosa), joka on hyvin syvä, koska se on sielun tahdon hukuttama. Tämä puhdistuu viimeisenä. Kuten sielukin poistuu ruumiista viimeisenä, niin myös ihmisen tahdosta päästään viimeisenä eroon. Mutta ihminen voi puhdistaa itsensä haluistaan tai mieliteoistaan ja tehdä itsestään kykenevän Jumalan kanssa elämiseen. Kun hän on lakkaamatta valpas, kaikki hänen liikkeensä, halunsa ja mielitekonsa lakkaavat toimimasta – ne eivät toimi! Ne työnnetään hänen olemassaolonsa syvyyksiin, eivätkä ne löydä tapaa ohjautua sinne minne haluavat, ja tästä tukahduttamisesta ne haluavat mieluummin paeta kaikkien niiden pahojen henkien kanssa, jotka niitä vaalivat.

Siksi todellinen munkki on aina täynnä iloa ja täynnä valppautta, päivin ja öin. Siitä hetkestä alkaen, kun kanssakäymisemme toisen ihmisen kanssa kuuliaisuustehtävän yhteydessä, trapesassa (suom. huom.: luostarin ruokasali) tai kävelylenkillä katkaisee meiltä valppauden siivet, menetämme sen mitä olemme saavuttaneet, emmekä voi elää Hengessä. On kuin täyttäisimme ja täyttäisimme vesisäiliötä ja sitten avaamme tulpan ja kaikki vesi valuu pois. Meidän tulee aloittaa jälleen kilvoitus alusta, emmekä koskaan löydä Pyhää Henkeä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ehtoolliseen valmistautuminen

EHTOOLLISEEN VALMISTAUTUMINEN Munkki Damaskinos Ksenofontoslainen
Koko ortodoksisen jumalanpalveluselämän ydin on Herran pyhä ehtoollinen, salaisuuksista suurin, jossa leipä ja viini muuttuvat ihmeellisellä tavalla Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Säännöllinen ehtoolliseen osallistuminen on jokaisen ortodoksin velvollisuus, mutta sitä ei tule nähdä oikeastaan velvollisuutena vaan koko ihmiselämän suurimpana ilona: mikä voi olla valtavampaa ja ihanampaa, kuin ottaa itsensä Jumala sisäänsä ja tulla Kristuksen ruumiin kautta yhteen myös kaikkien muiden kirkon jäsenten kanssa? Ehtoollisrukouksissa sanotaan, että Kristuksen ruumis ja veri tuovat syntien anteeksiantamuksen, iankaikkisen elämän, ruumiin ja sielun parannuksen ja aistien puhdistukseksi. Ehtoollinen on ortodoksisessa kirkossa rajattu vain ortodoksisen kirkon jäsenille. Siksi esimerkiksi luterilaiset ja roomalaiskatolilaiset eivät saa osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen. Tämä johtuu siitä, että ortodoksinen kirkko on Kristuksen r…

Munkkeus on elinikäinen sitoumus

ATHOSVUOREN SIMONOPETTAN LUOSTARIN IGUMENI EMILIANOS
KATKELMIA MUNKKEUDEN PYSYVYYDESTÄ
[Pyhä Makarios Suuri kirjoittaa:]
Jos joku haluaa lähteä pois luostarista minkä tahansa erimielisyyden takia, hän ei saa mukaansa yhtään mitään lukuun ottamatta yhtä vaatimatonta asua, ja hän eroaa veljestön yhteydestä uskottomana.
Tämä sääntö muistuttaa meitä evankeliumin ehdoista avioliitoille, siis avioerokieltoa. Herra inhoaa avioeroa. Ykseys on Pyhän Kolminaisuuden ja Kirkon salaisuus. Avioero on kaikissa tapauksissa poissuljettua, vaikka evankelistojen mukaan se vaikuttaisikin olevan sallittu aviorikoksen tapauksessa. Todellisuudessa tämä tarkoittaa, että aviorikos tuhoaa avioliiton. Jumala ei siis anna siunausta erottaa sitä, minkä Hän on yhdistänyt, vaan Hän julistaa, että yhteisen taakan kantaminen Kristuksessa on päättynyt.
Sama merkitys on [pyhän Makarioksen] sanalla ”uskottomana”. Jos joku haluaa lähteä luostarista, koska hän väsähtää kuuliaisuustehtävissä, koska kärsii kesähelteistä, on hä…